Nordenskiöldinkadun risteyksessä liikennejärjestelyt muuttuivat, kiskojen uusiminen jatkuu

Liikennejärjestelyt Nordenskiöldinkadun ja Mannerheimintien risteyksessä muuttuivat perjantaista 25.4 alkaen. Lue muuttuneista järjestelyistä tarkemmin aiemmasta uutisesta » Viimeisten vanhojen raitiotiekiskojen sekä betonilaatan ja asfaltin purkutyöt päästiin alkamaan heti perjantaina. Järjestelyjä muutettiin, jotta pääsemme asentamaan raitiotiekiskoja sekä rakentamaan vesihuoltoa edemmäs risteykseen. Uusi työalue aidatiin risteyksen keskiosaan ja ajokaistat kiertävät sen eteläpuolelta. Nordenskilödinkadulla ajokaistat kulkevat nyt suoraan läpi … Lue lisää

Kisahallin kohdalla liikennehäiriö torstaina 24.4. – betonivalu sulkee kaistan

Mannerheimintien pohjoisen suuntaan menevä ajokaista on suljettuna liikenteeltä Kisahallin kohdalla torstaina 24.4. noin kello 9 – 13 raitiovaunuradan pintalaatan betonivalujen vuoksi. Työ aiheuttaa häiriötä liikenteeseen ja mahdollisesti ruuhkaa Mannerheimintien autokaistoilla. Liikenne ohjataan työkohdan ohitse toista kaistaa pitkin ja liikenteenohjaajat ovat paikalla ohjaamassa. Häiriön arvioidaan olevan ohitse kello 13 mennessä. Pahoittelemme työstä aiheutuvaa häiriötä.

Nordenskiöldinkadun risteyksen liikennejärjestelyt muuttuvat perjantaina 25.4. – kaistat osittain ennalleen

Liikennejärjestelyt Nordenskiöldinkadun risteyksessä muuttuvat pääsiäisen jälkeisellä viikolla. Uudet järjestelyt ovat voimassa perjantaista 25.4. alkaen. Ajokaistoilla tilanne palaa osittain ennalleen ja Nordenskiöldinkadulla kaistat siirtyvät omille puolilleen katua. Jalankulkijoiden kiertoreitit muuttuvat jälleen, sillä yksi risteyksen suojateistä joudutaan sulkemaan työmaa-alueen laajenemisen vuoksi. Järjestelyjä muutetaan, jotta raitiotiekiskojen asennukset ja vesihuollon rakentaminen risteyksessä pääsevät etenemään. Muutokset tehdään torstain 24.4. ja … Lue lisää

Kaistat siirtyivät, työt jatkuvat

Kaistat siirtyivät perjantaista 28.3. alkaen Linnankoskenkadun ja Kisahallin välillä kiskoalueen eri puolille eli kadun vastakkaisille laidoille. Samalla Kisahallin keskustan suuntaan menevä bussipysäkki on nyt palannut normaalille paikalleen Kisahallin pääovien kohdalle kadun vastakkaiselle laidalle. Lue tiedote pysäkin paluusta HSL:n verkkosivulta » Kartan työmaa-alueen kulkureiteistä löydät tästä uutisesta » Vaikka liikennejärjestely alkaisi jossain kohtaa jo muistuttaa lopullista, työt … Lue lisää

Ajokaistat siirtyvät kadun laidoille työalueen keskiosassa perjantaista 28.3. alkaen

Työt etenevät ja muutamme liikennejärjestelyjä työalueen keskiosassa Mannerheimintiellä Savilankadun ja Ruusankadun sekä Kisahallin välisellä osuudella. Ajokaistat siirtyvät kulkemaan kadun kummallakin laidalla. Kadun keskiosassa säilyy aidattu työalue. Uudet järjestelyt tulevat voimaan perjantaina 28.3. Aloitamme järjestelyjen pystyttämisen torstaina, ja teemme liikennejärjestelyjen muutostöitä myös torstain ja perjantain välisenä yönä. Työt jatkuvat vielä perjantaina, jonka aikana kaikki muutokset tulevat … Lue lisää

Kisahallin bussipysäkki siirtyy 100 metriä eteenpäin vanhaan paikkaansa perjantaista 28.3. alkaen

Työmaan liikennejärjestelyt muuttuvat. Töölön kisahallin keskustan suuntaan kulkevien linja-autojen pysäkki siirtyy uuteen paikkaan perjantaista 28.3. alkaen. Vaunuhallin edessä tammikuusta asti ollut väliaikainen linja-autopysäkki H1914 Töölön kisahalli siirtyy noin 100 metriä eteenpäin kulkusuunnassaan. Pysäkki siirtyy nyt takaisin Kisahallin kohdalle, ja palaa näin aiemmalle sekä lopulliselle paikalleen Kisahallin pääovien kohdalle, kadun vastakkaiselle puolelle. Pysäkkiä käyttävät linjat 40, … Lue lisää

Nordenskiöldinkadun risteyksen järjestelyjä pystytetään torstain ja perjantain välisenä yönä

Liikennejärjestelyt Nordenskiöldinkadun ja Mannerheimintien risteyksessä muuttuvat perjantaista 14.3. alkaen työmaan edetessä. Perjantaiaamuna Nordenskiöldinkadun ja Mannerheimintien risteyksessä ajetaan ja kuljetaan eri tavalla kuin tavallisesti. Järjestelyt pystytetään yöaikaan. Poikkeusjärjestelyt tuovat muutoksia autoille, jalankulkijoille sekä pyöräliikenteelle. Autojen ajoreitit ja kaistoille ryhmittyminen muuttuvat, ja ainakin vilkkaimpina tunteina kannattaa varautua ruuhkaan myös Nordenskiöldinkadulla. Jalankulkijoiden käytöstä poistuu kaksi suojatietä ja risteyksen ylitykseen tulee … Lue lisää

Muutoksia kaistoihin ja reitteihin Nordenskiöldinkadun ja Mannerheimintien risteyksessä 14.3. alkaen

Uusimme raitiotiekiskoja Nordenskiöldinkadun ja Mannerheimintien risteyksessä. Aloitamme työt liikennejärjestelyjen pystyttämisellä torstain ja perjantain välisenä yönä 13.–14. maaliskuuta. Risteyksen muuttuvat liikennejärjestelyt voivat aiheuttaa ruuhkia, ja ne vaikuttavat sekä autoilijoihin, jalankulkijoihin että pyöräilijöihin. Mihin kannattaa varautua? Lännestä Nordenskiöldinkatua ja etelästä Mannerheimintietä ajavien autoilijoiden kannattaa varautua muutoksiin reiteissä ja kaistoille ryhmittymisessä. Nordenskiöldinkadulla liikenne voi ruuhkautua molempiin suuntiin, sillä … Lue lisää

Yötyötä Stenbäckinkadun risteyksessä torstain 6.3. ja perjantain 7.3. välisenä yönä

Työskentelemme yöaikaan Reijolankadun ja Stenbäckinkadun risteyksessä torstain 6.3. ja perjantain 7.3. välisenä yönä. Työstä kuuluu ajoittain kovaa ääntä, kun asfaltin pintaa rikotaan ja kaivantoa täytetään. Aloitamme kaivuutyöt illalla noin klo 19–20 ja jatkamme tarvittaessa koko yön. Työt voivat tulla valmiiksi jo arvioitua aiemmin. Yön aikana tehdään kaasuputken liitostyöt. Työ tehdään yöllä, kun liikennettä on vähemmän. … Lue lisää

Yötyötä Reijolankadun risteyksessä torstain 27.2. ja perjantain 28.2. välisenä yönä

Varaudumme työskentelemään yöaikaan Reijolankadun ja Stenbäckinkadun risteyksessä torstain 27.2. ja perjantain 28.2. välisenä yönä. Työstä kuuluu ajoittain kovaa ääntä, kun asfaltin pintaa rikotaan ja kaivantoa täytetään. Aloitamme kaivuutyöt illalla noin klo 20 ja jatkamme tarvittaessa koko yön. Työt voivat tulla valmiiksi jo arvioitua aiemmin. Yön aikana tehdään kaasuputken liitostyöt. Työ tehdään yöllä, kun liikennettä on … Lue lisää

Jalankulkuväylä lyhyelle kiertoreitille Kisahallin ja Vaunuhallin kohdalla – väliaikaista valaistusta lisätty

Viikon päätteeksi teimme pieniä muutoksia reitteihin Kisahallin ja Vaunuhallin lähistöllä. Jalankulkuväylä siirtyi lyhyelle kiertoreitille kadun keskiosaan Kisahallin ja Vaunuhallin kohdalla. Työalue siirtyi vastaavasti näissä kohdissa rakennusten seinustoille. Kiertoreiteillä kulku on tasaista, sillä alla kulkee juuri asfaltoitu, tuleva ajorata. Kisahallin seinustalla aloitettiin kaapelinsuojaputkien asennus ja jatkettiin vesihuollon rakentamista. Kulku kiinteistön oville ja ajo pysäköintipaikoille pysyvät käytössä. … Lue lisää

Kisahallin väliaikainen bussipysäkki siirtyy ratikkahallin kohdalle keskiviikkona 15.1.

Kisahallin väliaikainen linja-autopysäkki siirtyy noin 100 metriä pohjoiseen, Töölön Vaunuhallin kohdalle, keskiviikosta 15.1. alkaen. Kyseessä on Mannerheimintien Töölön Kisahallin keskustaan menevien linja-autojen pysäkki H1914. Pysäkki siirtyy aiemmasta paikastaan Kisahallin pääovien kohdalta. Pysäkin uusi paikka on muutoksen jälkeen Mannerheimintien länsilaidalla, Töölön hallin eli Vaunuhallin kohdalla. Uusi pysäkki sijaitsee kadun keskiosassa, ja sinne johtaa jalankulkuväylä lähempää Sallinkadun … Lue lisää

Työmaa siirtyy kadun toiselle puolelle ensi viikolla, liikennejärjestelyt muuttuvat perjantaihin 13.12. mennessä

Mannerheimintien katuremontin toista vaihetta on tehty syyskuusta asti ja uutta vesihuoltoa sekä muuta kunnallistekniikkaa rakennettu kadun alle, ja nyt on aika siirtää työalueet kadun toiselle puolelle. Työmaan työalueiden sijainti sekä liikennejärjestelyt muuttuvat ensi viikolla, ja uudet järjestelyt tulevat käyttöön viimeistään perjantaina 13.12. Muutokset näkyvät kadulla uusina kiertoreitteinä jalankulkijoille, uusien poikkikatujen sulkeutumisena läpiajolta sekä suojateiden ja … Lue lisää

Liitostyö haittaa Mannerheimintie 25 sisäpihalta ajoa perjantaina 29.11. – ajoitathan ajosi jos mahdollista

Teemme vesijohdon liitostyötä Mannerheimintie 25 talon edustalla perjantaina 28.11. Työ aiheuttaa häiriötä autolla ajoon kiinteistön sisäpihalle. Jos mahdollista, pyydämme ajoittamaan autolla ajon portista aamulla ennen klo 7.30. Ajoväylä on mahdollista avata ajosiltojen avulla, mutta kulkuväylän avautumista voi joutua odottamaan. Autoliikenne myös hidastaa töitä ja pidentää häiriön kestoa. Työtä portin edustalla tehdään perjantaina tarpeen mukaan arviolta … Lue lisää

Kisahallin väliaikainen bussipysäkki siirtyy 150 metriä pohjoiseen perjantaina 22.11.

Kisahallin väliaikainen linja-autopysäkki siirtyy noin 150 metriä eteenpäin menosuunnassaan perjantaista 22.11. alkaen. Kyseessä on Mannerheimintien Töölön Kisahallin keskustasta tulevien linja-autojen pysäkki H1915. Pysäkin uusi paikka on muutoksen jälkeen Mannerheimintien itälaidalla, Sallinkadun ja Savilankadun välillä. Pysäkki on kadun keskiosassa, minne johtaa jalankulkuväylä. Muutoksen jälkeen suorin kiertoreitti Kisahallilta pysäkille kulkee Mannerheimintien itälaitaa, kiinteistöjen edustalla kulkevaa jalkakäytävää pitkin. … Lue lisää

Kaistat yhdistyvät Reijolankadun risteyksessä, Stenbäckinkatu sulkeutuu läpiajolta 20.11.

Mannerheimintien peruskorjauksen työmaan väliaikaiset liikennejärjestelyt muuttuvat Mannerheimintien, Reijolankadun ja Stenbäckinkadun risteyksessä keskiviikkona 20.11. Muutokset voivat lisätä ruuhkaa Mannerheimintien keskustan suuntaan menevillä ajokaistoilla Töölöntullin ja Reijolankadun välillä. Ajoittain ruuhka voi ulottua myös pidemmälle Töölön sisääntuloväylillä, kuten Tukholmankadulla ja Mannerheimintiellä. Vesihuollon rakentaminen etenee risteykseen ensi viikolla Muutokset johtuvat katutyömaan laajenemisesta pidemmälle Reijolankadun risteykseen. Risteyksessä rakennetaan uutta vesihuoltoa. … Lue lisää

Lyhytaikainen liikennehäiriö Oopperan risteyksessä

Teemme vanhojen putkien tulppausta Mannerheimintien, Runeberginkadun ja Helsinginkadun risteyksessä.  Työ aiheuttaa häiriötä Runeberginkadun oikeanpuolimmaisella ajokaistalla Oopperan ja Kallion suuntaan ajettaessa sekä Helsinginkadun keskimmäisellä ajokaistalla Töölön suuntaan ajettaessa.  Työalue on osittain pyöräväylän kohdalla, ja pyöräliikenne kiertää aidatun kaivuukohdan ajoradan kautta. Jalankulkijoille suojatiet ovat käytössä sekä Runeberginkadun että Mannerheimintien yli.  Häiriö jatkuu arvion mukaan vielä torstaina 31.10.  … Lue lisää

Aamuyön liikennejärjestelytöitä Toivonkadun risteyksessä maanantaina 21.10.

Aloitamme liikennejärjestelyiden muuttamisen Mannerheimintien, Toivonkadun ja Eino Leinon kadun risteyksessä jo aamuyöllä maanantaina 21.10. Työmaa-aitojen ja opasteiden siirrot käynnistyvät aamuyöllä noin klo 4. Ajoratamaalaukset sekä tarvittaessa vanhojen maalausten jyrsinnät alkavat noin klo 5. Työstä sekä ajoneuvoista voi kuulua jonkin verran ääntä. Työt tehdään aamulla ennen ruuhka-ajan alkamista. Pahoittelemme häiriötä. Lue lisää muuttuvista liikennejärjestelyistä >>

Oopperan risteykseen tulossa yksi valo-ohjattu suojatie lisää

Avaamme lähiaikoina Oopperan risteykseen yhden valo-ohjatun suojatien lisää. Käytäthän kuitenkin väliaikaista reittiä niin kauan, kunnes suojatiellä valot ovat toiminnassa. Toinen Oopperan risteyksen Mannerheimintien ylittävistä suojatiestä on ollut väliaikaisessa paikassa kesästä asti. Pian se palautuu Kisahallin päädystä lopulliseen sijaintiinsa Runeberginkadun ja Helsinginkadun risteykseen.  Samalla yksi kiertoreitti Mannerheimintien yli suoristuu. Suojatielle tulee myös liikennevalot jalankulkijoille. Pyrimme avaamaan suojatien … Lue lisää

Suojateille lisätty ylimääräistä valaistusta

Syksyn iltojen pimetessä olemme lisänneet valaistusta Mannerheimintien työmaa-alueen ylittävillä suojateillä. Vaikka katuvalot ovat ennallaan, osa suojateistä on tällä hetkellä uusissa paikoissa, ja lisävalaistuksella pyritään tekemään niistä autoille paremmin näkyvät. Tällä ja ensi viikolla asennamme lisävalaisimia valo-ohjaamattomien Mannerheimintien ylittävien suojateiden läheisyyteen. Ensimmäiset valaisimet on jo pystytetty Kisahallin ja Sibeliuksenkadun sekä Vaunuhallin kohdalla sijaitseville suojateille. Näillä kohdilla … Lue lisää

Liikennevalot poistuvat Toivonkadun sekä Eino Leinon kadun risteyksestä, bussi kiertoreitille

Uuden vesihuoltolinjan kaivuutyöt etenevät Mannerheimintien ja Toivonkadun sekä Eino Leinon kadun risteyksessä. Työmaan siirtyessä syvemmälle risteykseen, liikennejärjestelyihin joudutaan tekemään muutoksia. Bussilinja 502 siirtyy poikkeusreitille ja lakkaa kulkemasta Toivonkatua sekä Eino Leinon katua pitkin. Bussiliikenne Toivonkadulla katkeaa perjantaina 20.9. Linja-autot siirtyvät työn ajaksi kulkemaan Helsinginkadun, Runeberginkadun ja Topeliuksenkadun kautta. Poikkeusreitti on käytössä arviolta 31.12. asti. Lue … Lue lisää

Arkadiankadun kiskojen korjaustöissä viemäriin valunut betoni poistetaan, raitiovaunu kiertoreitille noin viikoksi 

Arkadiankadulla Mannerheimintien risteyksen tuntumassa tehdään tällä ja ensi viikolla korjaustöitä, jotka vaikuttavat liikennejärjestelyihin. Niiden aikana Kaupunkiliikenne poistaa kiskojen korjaustöissä viemäriin valuneen betonin.  Korjaustyötä tehdään arvion mukaan pe 6.9.- pe 13.9. välisenä aikana. Työt alkavat torstain ja perjantain välisenä yönä noin klo 23 jälkeen. Liikennejärjestelyt pystytetään torstaina 5.9.   Korjaustyön takia raitiovaunu 1 on poikkeusreitillä Fredrikinkadun ja … Lue lisää

Kansaneläkelaitoksen ja Kisahallin bussipysäkkien paikat muuttuvat torstaina 5.9.

Mannerheimintien linja-autopysäkkien paikat muuttuvat Runeberginkadun / Helsinginkadun ja Reijolankadun välillä torstaista 5.9. alkaen, kun työmaan liikennejärjestelyt tulevat kokonaisuudessaan käyttöön. Bussien reitit eivät muutu, mutta Kansaneläkelaitoksen ja Töölön kisahallin pysäkit siirtyvät torstaina 5.9. Kisahallin ja Kansaneläkelaitoksen pysäkit siirtyvät hieman Liikennejärjestelyjen muuttuessa Töölön kisahallin pysäkki H1915 siirtyy kadun keskiosaan. Viereinen pysäkki Töölön kisahalli H1913 poistuu käytöstä ja … Lue lisää

Mannerheimintie kapenee ja poikkikatuja sulkeutuu, liikennejärjestelyt käyttöön torstain 5.9. aikana

Mannerheimintien peruskorjauksen toinen vaihe Runeberginkadun ja Reijolankadun välillä käynnistyy 2.9. alkavalla viikolla. Raitiovaunuliikenne siirtyy poikkeusreiteille maanantaista 2.9. alkaen, minkä jälkeen aloitamme työmaan liikennejärjestelyjen valmistelun Mannerheimintiellä sekä sen poikkikaduilla. Järjestelyjä valmistellaan alkuviikon ajan, ja liikenne siirretään uusille reiteilleen torstain 5.9. Kaistat muuttuvat ja liikennejärjestelyt tulevat käyttöön vaiheittain päivän aikana. Väliaikaiset liikennejärjestelyt Mannerheimintiellä ovat voimassa 6.9. aamusta … Lue lisää

Liikennejärjestelyt Mannerheimintiellä Runeberginkadun ja Reijolankadun välillä muuttuvat syyskuun alussa

Mannerheimintien peruskorjauksen toinen vaihe Runeberginkadun ja Reijolankadun välillä käynnistyy syyskuun alussa. Työt aiheuttavat häiriöitä liikkumiseen Mannerheimintiellä ja sen poikkikaduilla vuoden 2025 loppuun saakka. Lue peruskorjauksen toisesta vaiheesta tästä uutisesta » Raitioliikenne siirtyy kiertoreiteille 2.9. ja Reijolankadulle tulee väliaikaiset raitiovaunupysäkit. Lue lisää HSL:n uutisesta » www.hsl.fi/ratikkasyksy2024 Bussiliikenne jatkaa poikkeusreiteillään, ja työalueen pysäkkien sijainteihin tulee muutoksia remontin … Lue lisää