Asfaltointitöitä tehdään aidatuilla alueilla

Talvilomaviikosta huolimatta Manskulla on voinut haistaa tuulahduksen kesää – nimittäin tuoretta asfalttia!

Viime viikon lopulla aloitimme asfaltointityöt ja ne jatkuvat vielä tämän viikon alkupuolen.

Asfaltoimme tulevia ajoratoja aitojen sisäpuolella eri puolilla työmaa-aluetta.

Asfalttia levitetään kadulle tyypillisesti useampi kerros.

Mannerheimintien ajoradoille erilaisia asfalttikerroksia tulee yhteensä neljä. Viimeinen eli pintakerros tehdään myöhemmin tänä vuonna, leudommilla keleillä.

Katukuvassa voikin nähdä asfaltin levitykseen käytettäviä koneita ja laitteita, ja lämmin asfalttimassa saattaa tuoksahdella ilmassa.

Asfalttikoneiden eteneminen voi aiheuttaa hetkellistä häiriötä jalankulkureiteillä, joten varauduthan odottamaan hetken.

Aina kun asfaltoidaan, liikenteenohjaajamme opastavat tarvittaessa kiertämään työkohdan ohitse ja neuvovat, kun asfaltoidun kohdan voi ylittää turvallisesti.