Eteläisen työalueen pintatöissä tehdään uutta asfalttia ja tiemerkintöjä

Ensimmäisen vaiheen työalueemme pintatyöt alkavat näkyä Mannerheimintien eteläpään kulkuväylillä kesäkuussa.

Jalankulun ja pyöräilyn väyliä avataan käyttöön Kivelänkadun ja Pohjoisen Rautatiekadun välillä. Eduskuntatalosta etelään kulkua jatketaan vielä työmaanaikaisilla järjestelyillä.

Väyliä avataan vaiheittain sitä mukaa, kun asfaltointi etenee. Samalla työmaa-aitojen määrä katukuvassa vähenee.

Suojateitä päästään avaamaan, kun maalauksia ja muuta varustelua saadaan kuntoon.

Kulkuväyliä on asfaltoitu koko alueella Musiikkitalon ja Oopperan risteyksen välillä kuluneilla viikoilla. Asfaltoinneista aiheutuu hetkellistä odotusta jalankulkijoille. Kaikkiin oviin ja rappuihin pääsee kulkemaan, kun seuraa liikenteenohjaajien merkkejä.

Ajoratamaalauksia ja liikennemerkkejä

Myös ajoratamaalausten sekä lopullisten opasteiden ja liikennemerkkien asennus on aloitettu Pohjoisen Rautatiekadun ja Kivelänkadun välillä.

Ajoratamerkintöjä maalataan öisin vähäisemmän liikenteen vuoksi.

Ajoratojen suljettuna olleita osuuksia pyritään avaamaan käyttöön vielä kesäkuussa.