Joonas palkittiin esimerkillisestä asenteesta työmaalla

Manskun katutöiden ensimmäinen vaihe on takana, ja työmaalla haluttiin nostaa esiin myös sen tekijöitä. Tällä viikolla palkitsimme esimerkillistä asennetta ensimmäisessä vaiheessa osoittaneen työntekijän.

Joonakselle palkinnon ojensivat työmaapäällikkö Ville Piironen ja projektinjohtaja Antti-Juhani Lehtinen

Usein julkisuudessa keskitytään siihen, miten katutyöt aiheuttavat häiriötä kaupunkilaisten arkeen ja miksi remontit tuntuvat kestävän niin kauan. Välillä on kuitenkin hyvä muistaa, että katutöidenkin takana ovat ihmiset – eri alojen ammattilaiset, jotka tekevät työtään niin kunnallistekniikan kuin pintojen parantamiseksi.

Tällä kertaa palkinnon sai kiviasentajana eli kivimiehenä työskentelevä Joonas. Palkinto myönnettiin positiivisesta asenteesta, joka näkyy päivittäin työmaalla – säällä kuin säällä. Ystävällinen asenne ja pienet eleet kuten tervehtiminen ja kiittäminen, luovat hyvää tunnelmaa koko työyhteisöön ja miksei myös ohikulkijoillekin.

Palkinnon saanut Joonas työskentelee osana kiviryhmää, joka on asentanut katukivet koko alueelle. Upeasti ladotut noppa- ja nupukivialueet Manskun varrella ovat heidän työnsä tulosta.

Kiviryhmän työt jatkuvat myös toisen vaiheen alueella.

Vaikka nyt palkittiin vain yksi, kiitos kuuluu kaikille ammattilaisille, jotka joka päivä tekevät oman osansa työmaasta – satoi tai paistoi. Ja joiden ansiosta peruskorjauksen ensimmäinen vaihe valmistui aikataulussaan.