Kääntyminen Mannerheimintie 15 pihalle pohjoisen suunnasta poistuu kiskotöiden ajaksi

Raitiovaunukiskojen asennus on edennyt Mannerheimintie 15 kiinteistön pihalle johtavan ajoliittymän kohdalle ja joudumme rajoittamaan ajoneuvojen kääntymistä Mannerheimintieltä pihalle sekä toisinpäin.

Muutoksen myötä pihalle ajaminen pohjoisen suunnasta estyy työn ajaksi. Samalla pihalta pois ajaminen etelän suuntaan estyy.

Kääntymistä rajoittavia muutoksia aletaan tehdä Mannerheimintie 15 kohdalla torstaina 19.10.

Ajo kiinteistölle etelästä, poistuminen pohjoiseen

Muutosten jälkeen Mannerheimintieltä voi ajaa kiinteistön pihalle vain etelän suunnasta. Kiinteistön pihalta Mannerheimintielle voi puolestaan ajaa pois vain pohjoisen suuntaan.

Muutoksen valmistelu ajoliittymän kohdalla aloitetaan torstaina 19.10. aamun aikana, ja kulkuyhteyden pohjoisen suunnasta on tarkoitus katketa myöhemmin päivän ja illan aikana.

Järjestely on voimassa toistaiseksi ja päättyy tämän vuoden aikana. Poikkeusjärjestely johtuu uusien raitiovaunukiskojen asentamisesta Mannerheimintielle.