Kaupunkiliikenne urakoitsijoineen korjaa parhaillaan raitiotien kannatinvaijereiden kiinnittimiä Mannerheimintiellä helmikuun ja maaliskuun aikana.
Työtä tehdään rakennusten julkisivuseinillä nostimen avulla maanantaista perjantaihin kello 7–19 välillä.
Korjaustöiden alue ulottuu Mannerheimintiellä Reijolankadun ja Runeberginkadun / Helsinginkadun väliselle osuudelle.
Työtä tehdään sekä jalkakäytävillä että ajoradoilla, ja paikalla on työn aikana liikenteenohjaajat. Nostin liikkuu työn edetessä ja liikenteenohjaajat opastavat jalankulkijat työkohdan ohitse.
Työryhmä siirtyy kiinnittimien kohdalle sen mukaan, kun työmaa-alueella on tilaa. Työ ei etene välttämättä järjestyksessä katua eteenpäin.
Työhön liittyvä poraukset ovat lyhyitä ja kestävät yhdessä paikassa keskimäärin noin viisi minuuttia.
Työtä tehdään nyt, jotta koko raitiotie tekniikoineen on valmiina sitten, kun ratikat aikanaan palaavat Manskulle.
