Manskun katutöiden toisen vaiheen työmaaraati kokoontui toista kertaa tammikuun lopulla. Tammikuisena tiistai-iltana Kisahallin kokoustilan täytti innokas puheensorina, ja paperilapuille kirjattiin työmaan naapureita mietityttäviä aiheita.
Töölön Kisahallilla, keskellä Manskun katutöiden työmaa-aluetta, on hyvä paikka päästä purkamaan rakentamisen herättämiä kokemuksia ja tuntoja. Katutöiden jälkimmäistä vaihetta varten koottu työmaaraati tapasikin jo toista kertaa näiden aiheiden äärellä.
Ensimmäisen kerran raati kokoontui lokakuussa. Raatiin valttiin syksyllä 24 asukasta ja yrittäjää sekä vanhusneuvoston, vammais- ja nuorisoneuvostojen edustajat. Ryhmän kokoonpanossa otettiin huomioon, että ryhmäläiset toisivat monipuolisia näkemyksiä ja kokemuksia työmaasta.
Edellisen tapaamisen jälkeen työmaalla olivat kaikki päätyövaiheet edenneet ja esimerkiksi vesihuollon putkista, kaivoista sekä venttiileistä yli puolet oli jo saatu asennettua.
Suojateiden turvallisuuteen kiinnitetty yhä enemmän huomiota
Ensimmäisessä raadin tapaamisessa nousi huolta työmaan väliaikaisten suojateiden liikenneturvallisuuteen liittyvistä asioista. Näihin oli puututtukin jo pitkin syksyä: Valo-ohjaamattomille suojateille lisättiin katutöiden ajaksi ylimääräistä valaistusta ja suojateiden liikennejärjestelyjen kuntoa ryhdyttiin seuraamaan tarkemmin. Suojateille on lisätty vilkkuvaloja ja kadulle nopeusnäyttöjä.
Loppuvuoden aikana työmaalla oli otettu kokeiluun myös uusi tekoälyä hyödyntävä kamera, joka kerää tietoa työaikaisilla suojatiellä tapahtuvista vaaratilanteista. Myös poliisiin oli oltu yhteydessä ja välitetty tietoa palautteista koskien ajoneuvojen piittaamattomuutta ja vaaratilanteita suojateillä.
Työmaasta saatu kivasti tietoa
Raatilaiset olivat toisella tapaamiskerralla jo selvästi perillä raadin roolista ja vaikuttavuudesta. Työmaa haittaa kiistattomasti alueen arkea. Työmaasta viestiminen, aikataulussa pysyminen ja tehdyt parannukset saivat kuitenkin myös kiitosta.
”Pienempi haitta kuin aluksi pelkäsin”, vastaa eräs raatilainen siihen, miten ennakko-odotukset ja todellisuus ovat kohdanneet.
”Remontti on sujunut yllättävän ”kivuttomasti”. Matkoihin pitää varata enemmän aikaa, muuten ok”, kommentoi toinen.
Bussipysäkkien siirtely aiheuttaa sekaannuksia
Raatilaiset antoivat palautetta siitä, että bussipysäkkien siirtyminen työmaan edetessä aiheuttaa hankaluuksia arkeen. Pysäkkiä on joskus vaikea löytää ja pysäkkivälit sekä siirtymät ovat pitkiä. Raatilaisten kokemuksen mukaan liikenteessä törmää välillä myös vanhentuneisiin opasteisiin. Raati kysyikin, voisiko liikennejärjestelyistä voisi tiedottaa perinteiseen tapaan myös paperilla esimerkiksi bussipysäkeillä.
Kasvillisuudella varjoa ja viihtyvyyttä
Työmaalle saadaan kesällä myös lisää vehreyttä, raatilaisille kerrottiin. Uutena kokeiluna Manskun katutöiden alueelle tuodaan väliaikaisten liikennejärjestelyjen työkaluksi suunniteltuja viherseinäkkeitä, joiden toivotaan luovan viihtyisyyttä sekä torjuvan jonkun verran pölyämistä ja meluakin työmaan välittömässä läheisyydessä.
Raatilaisten keskuudessa huolestutti peittävätkö seinäkkeet näkyvyyttä. Viherelementtien koossa ja sijoittelussa luvattiin kyllä ottaa näkyvyys ja turvallisuus huomioon. Raati toivoi varjostavaa kasvillisuutta myös ilman katosta olevien pysäkkien yhteyteen Reijolankadun risteyksessä.
Yrityksillä omat huolenaiheensa
Raatiin kuuluu myös työmaan ympäristön yritysten edustajia. Yrityksiä huolettivat mahdolliset vesivahingot ja sähkökatkot. Vaikka työmaa työskentelee suurinta varovaisuutta noudattaen, vesiputken rikkoutumisesta johtuvaa vesivahinkoa tai sähkökaapelin katkeamisesta johtuvaa sähkökatkoa ei voida täysin sulkea pois. Vanhat putket saattavat olla hyvin hauraita ja kulkea maan alla eri kohdassa kuin piirustuksissa. Vahinkoja ja yllätyksiä voi sattua.
Vesi- ja sähkökatkoihin on siis hyvä varautua ennakkoon. Suunnittelemattomat sähkökatkot ovat yleensä lyhyitä ja viat on saatu korjattua nopeasti. Myös putkirikkoihin voi jokainen varautua ennakkoon esimerkiksi tutustumalla varautumisohjeeseen verkossa: https://manskunkatutyot.fi/putkirikot/.
Työmaaraati seuraa ja keskustelee työmaan vaikutuksista
Raadin tapaamisissa saatu palaute on arvokasta työmaalle. Monipuolinen porukka nostaa esille erilaisia näkökulmia ja arjen havaintoja.
Manskun katutöiden toisen vaiheen työmaaraati tapaa yhteensä neljä kertaa. Raadin tapaamisissa kuullaan tilannekatsaus työmaan etenemiseen ja keskustellaan raatilaisille tärkeistä kysymyksistä.
Kysymyksiin vastataan ja niistä keskustellaan paikan päällä, ja lisäksi hankkeen edustajat kertovat seuraavissa tapaamisissa, miten raatilaisten esille nostamia haasteita on ratkaistu.
