Teemme kaukokylmälinjan käyttöönottoon liittyviä töitä Mannerheimintiellä Hesperian puiston kohdalla keskiviikkona 27.9. ja torstaina 28.9. Työ aiheuttaa häiriötä autolla ajoon Mannerheimintie 15 kiinteistön pihalle sekä Oopperan huoltopihalle. Työt aloitetaan keskiviikkoaamuna ja ne jatkuvat yhtäjaksoisesti arviolta torstaihin 28.9. asti tai tarpeen mukaan kauemmin.
Häiriötä aiheuttaa uuden kaukokylmäputken käyttöönotto
Teemme uuden kaukokylmäputken käyttöönottoa, jonka aikana uusi kaukokylmälinja liitetään jäähdytysverkostoon. Kyseessä on suuri liitostyö, jossa vanha johto katkaistaan, uudet putket asennetaan, haarat yhdistetään ja lopuksi eristetään.
Suosittelemme välttämään autolla ajoa piha-alueelle työn aikana
Ajoväylä kiinteistöjen pihalle on käytössä rajoitetusti töiden ajan. Väylä on mahdollista avata vain poikkeusjärjestelyiden avulla, ja kulkuväylän avautumista voi joutua odottamaan. Autoliikenne hidastaa töitä ja pidentää siten häiriön kestoa. Pelastusajoneuvojen kulku mahdollistetaan tarvittaessa ajosiltojen avulla.
