Kisahallin väliaikainen bussipysäkki siirtyy ratikkahallin kohdalle keskiviikkona 15.1.

Kisahallin väliaikainen linja-autopysäkki siirtyy noin 100 metriä pohjoiseen, Töölön Vaunuhallin kohdalle, keskiviikosta 15.1. alkaen.

Kyseessä on Mannerheimintien Töölön Kisahallin keskustaan menevien linja-autojen pysäkki H1914. Pysäkki siirtyy aiemmasta paikastaan Kisahallin pääovien kohdalta.

Pysäkin uusi paikka on muutoksen jälkeen Mannerheimintien länsilaidalla, Töölön hallin eli Vaunuhallin kohdalla.

Uusi pysäkki sijaitsee kadun keskiosassa, ja sinne johtaa jalankulkuväylä lähempää Sallinkadun ja Humalistonkadun risteystä. Kulku pysäkille kadun itäpuolelta kulkee suojatietä pitkin. Kadun länsipuolelta, Alepan puolelta, pysäkille kuljetaan työalueen ylittävää jalankulkureittiä pitkin.

Pysäkki on uudessa paikassaan keskiviikkona aamulla liikenteen alkaessa. Väliaikaisen pysäkin uusi sijainti on voimassa toistaiseksi.

Katso pysäkiltä liikennöivät linjat HSL:n Reittioppaasta »

Ajokaistojen paikka muuttuu Kisahallin kohdalla

Pysäkin siirtymisen myötä työt etenevät myös Kisahallin kohdalla ja autojen ajokaistoihin tehdään pieniä muutoksia.

Nyt Kisahallin kohdalla kadun eri laidoilla kulkevat kaistat siirtyvät kulkemaan vierekkäin Mannerheimintien länsilaidalle. Kisahallin puolella kulkeva kaista poistuu ja muuttuu työalueeksi.

Muutokset kaistoihin tehdään maanantaina 20.1. Kisahallin edessä säilyy jalankulkuväylä sekä suojatie.