Raitiotiekiskojen asentaminen Mannerheimintien katutöissä on nyt päätöksessä ja on tullut aika sanoa hyvästit työmaan kiskoryhmälle.
Eilen valoimme vielä viimeiset pintalaatat Nordenskiöldinkadun risteyksessä, ja nyt ovatkin kaikki palat kohdallaan ja kiskot kiinni maassa.
Yhteensä raitiotiekiskoja asennettiin koko remontissa noin 2,3 kilometrin matkalle, ja uutta raidetta tuli reilun 5300 metrin verran (yksi raide kumpaankin suuntaan ja risteysalueet päälle).
Kiskoryhmä päättää rupeamansa hieman haikeissa tunnelmissa.
Pitkässä rakennusprojektissa myös tekijät hitsautuvat yhteen tiiviisti kuin sileäksi hitsattu kiskosauma.
Mansku on ollut mukava työmaa, yhteistyö eri ammattialojen kesken toimii ja kelitkin ovat suosineet radan rakentaja, kiskoryhmästä kerrotaan. Mielellään olisivat kuulemma jatkaneet vaikka koko Mannerheimintien loppuun asti.
Täällä Manskulla kiskoryhmän vahvuus on ollut suurimmillaan kuusi ammattilaista, muotti- ja valutöissä neljä sekä bitumoinneissa kaksi, sekä vielä mittamies ja materiaalien kuljetuksissa nosturiautojen ja muiden työmaan koneiden kuljettajat.
Kiskoalueiden valmistuessa yksi kerrallaan, osa ryhmästä on jo jättänyt Manskun taakseen.
Seuraavaksi kiskoryhmämme voi bongata Hakaniemessä Kruunusiltojen työmaalla.
Manskulla raitiotien rakentaminen jatkuu seuraavaksi sähkötöillä sekä pysäkkien rakentamisella.
