Syksyllä alkavien työvaiheiden valmistelun vuoksi joudumme poistamaan Mannerheimintien ylittäviä suojatietä Runeberginkadun ja Reijolankadun väliseltä osuudelta.
Osa suojateistä on jo poistettu ja osa poistetaan lähipäivinä käytöstä työmaa-alueen eri puolilla.
Päivärinnankadun kohdalla kadun ylittänyt suojatie poistettiin raitiotiekiskojen tulevan rakentamisen takia. Kulku keskustaan päin menevien linja-autojen pysäkille ja sieltä pois käy jatkossa suojatieltä Reijolankadun risteyksen suunnasta.
Sallinkadun ja Humalistonkadun risteyksen eteläpuolella sijainnut suojatie poistettiin, sillä lähistölle tehdään uusi Toivonkadun pohjoispuolen ylityspaikkaa korvaava suojatie. Nämä kaksi suojatietä siis yhdistyvät.
Kolmas suojatie poistui Toivonkadun eteläpuolelta kunnallistekniikan kanaalin louhinnan tieltä. Korvaava suojatie sijaitsee etelämpänä Kisahallin pääovien eteläpuolella Sibeliuksenkadun kohdalla. Kulkureitti keskustan suuntaan menevälle linja-autopysäkille kulkee Sibeliuksenkadun / Kisahallin suojatien kautta.
Lue lisää Toivonkadun ja Eino Leinon kadun liikennejärjestelyjen muutoksista perjantaina 20.9. »
Yhdeksän suojatietä ylittää Mannerheimintien remonttialueella
Mannerheimintien ylittävien suojateiden paikat 20.9. jälkeen koko alueella ovat seuraavissa risteyksissä
- Reijolankatu (liikennevalot)
- Nordenskiöldinkatu pohjoispuoli (liikennevalot)
- Nordenskiöldinkatu eteläpuoli (liikennevalot)
- Savilankatu
- Linnankoskenkatu
- Vaunuhalli
- Kisahalli / Sibeliuksenkatu
- Runeberginkatu / Helsingin puistikko
- Runeberginkatu eteläpuoli (liikennevalot)
Kiertoreitit ovat ikäviä, mutta välttämättömiä jotta kulkijat saadaan ohjattua turvallisen välimatkan päästä työmaan ohitse.
Pitkän katutyömaan tultua lähistölle, moni joutuukin opettelemaan uudet reitit päivittäiseen kulkemiseensa. Työmaan ohi ajamisessa myös autojen kuljettajilla on paljon havainnoitavaa ja keskittämällä jalankulkijoiden ylityspaikkoja harvempiin kohtiin voimme edesauttaa kaikkien kadunkäyttäjien turvallisuutta.
Pahoittelemme jalankulkijoille aiheutuvaa hankaluutta.