Perjantaille 2.2. suunnitellut liikennejärjestelyjen muutostyöt Helsinginkadun ja Mannerheimintien risteyksessä siirtyivät tehtäväksi ensi viikolla.
Muutoksessa uusitaan väliaikaisia kaistajärjestelyjä Helsinginkadulla länteen eli Töölön suuntaan ajettaessa.
Kaistajärjestelyt muuttuvat
Muutosten jälkeen Helsinginkadulla on edelleen käytössä kaksi autokaistaa. Tähän asti suljettuna ollut keskimmäinen kaista avataan ja oikeanpuoleinen kaista suljetaan. Muuten muutos ei vaikuta risteyksessä ajamiseen. Autolla Helsinginkadulta voi edelleen sekä kääntyä Mannerheimintielle että ajaa suoraan Runeberginkadulle. Kääntyminen oikealle Mannerheimintielle pohjoisen suuntaan tapahtuu muutoksen jälkeen keskimmäiseltä kaistalta opasteiden mukaan.
Muutokset liittyvät Paavo Nurmen polun ja Helsingin puistikon vesihuoltotöihin.
Muutokset eivät vaikuta tällä erää jalankulkuun tai pyöräliikenteen reitteihin.