Liikennejärjestelyt lähestyvät lopullista muotoaan, mutta työt alueella jatkuvat

Autojen, jalankulun ja pyöräilyn liikennejärjestelyt muuttuvat Mannerheimintiellä Hesperianpuiston ja Eduskuntatalon välillä tällä viikolla. Avaamme lisää poikkikatujen risteyksiä ja suojateitä, ajokaistat siirtyvät kadun reunoille ja Hesperianpuiston etelän suuntaan menevä linja-autopysäkki palaa vanhalle paikalleen kiinteistöjen seinustalle.

Reitit ja ajolinjat alkavat osittain jo muistuttaa lopullista tilannetta, mutta aivan valmista ei vielä ole.

Mannerheimintie Postikadun ja Runeberginkadun välillä on edelleen työmaa-aluetta, ja ajokaistoilla on tilapäisiä häiriöitä ja kulkuväylien läheisyydessä työskennellään.

Poikkeusliikennejärjestelyt ja supistetut kaistaratkaisut ovat edelleen voimassa sekä Oopperan että Arkadiankadun risteyksissä koko kesän ajan. Lue lisää Oopperan risteyksen töistä »

Muutoksia tehdään loppuviikon aikana. Osa sivukaduista ja suojateistä pysyy toistaiseksi suljettuna ja niitä avataan sitä mukaa, kun työvaiheiden edetessä on mahdollista.

Risteyksiä ja ajokaistoja avataan

Autoliikenne siirtyy kadun reunoille koko Pohjoisen rautatiekadun ja Kivelänkadun välisellä osuudella. Kadun keskiosa säilyy yhä työalueena.

Suljettuna olleita poikkikatujen risteyksiä avataan ajoneuvojen käyttöön. Pohjoisen ja Eteläisen Hesperiankadun, Cygneuksenkadun sekä Museokadun/Aurorankadun risteykset pyritään avamaan viikon loppuun mennessä.

Jalankulku- ja pyöräväyliä avataan käyttöön molemmilla puolilla katua Musiikkitalon ja Hesperianpuiston välille. Väylillä on kuitenkin edelleen aidattuja kohtia, joissa työskennellään, ja väliaikaiset kiertoreitit ovat mahdollisia.

Suojateitä paikalleen ja opasteita asennetaan

Lopullisia liikennemerkkejä ja opasteita asennetaan parhaillaan eri puolilla aluetta. Ei vielä käytössä olevan liikennemerkin tunnistat kilven päällä olevasta oranssista viivasta.

Suojateitä avataan käyttöön lopullisessa paikassaan, mutta vielä toistaiseksi ilman liikennevalo-ohjausta. Poissa käytössä olevien liikennevalojen opastimet on merkitty valkoisella rastilla.

Myöskään sivukatujen risteyksissä ajoneuvojen liikennevalot ei ole vielä käytössä. Poikkeuksena Töölönlahdenkadun ja Pohjoisen rautatiekadun risteykset. Myös työalueen päissä risteysalueet ohjataan liikennevaloilla.

Myös muiden liikenteenohjauslaitteiden, eli liikennevalojen ja tiemerkintöjen asennus alueella jatkuu edelleen.

Nopeusrajoitus työmaa-alueilla 30 km/h

Muutosten myötä ajoneuvojen nopeusrajoitus alueella palutuu osittain tavanomaiseen 40 km/h nopeuteen. Alueen etelä- ja pohjoispäissä eli Mannerheimintien ja Arkadiankadun sekä Runeberginkadun ja Helsinginkadun risteysten alueella on edelleen työmaan vuoksi alennettu 30 km/h nopeusrajoitus.

Järjestelyjen muuttumisen myötä aidoilla suljetut alueet pienevät ja niitä on vähemmän Eduskuntatalon ja Hesperianpuiston välisillä kulkuväylillä.

Hesperianpuiston bussipysäkki palasi vanhalle paikalleen

Hesperianpuiston etelän suuntaan menevien bussien pysäkki on palannut oikealle paikalleen kadun reunaan kiinteistön edustalle.

Pysäkki sijaitsee edelleen Mannerheimintie 40 kohdalla, Eteläisen Hesperiankadun ja Mannerheimintien risteyksen tuntumassa. Katso pysäkin sijainti HSL:n Reittioppaasta »

Työmaa-alueella edelleen häiriöitä liikkumisessa

Vaikka liikennejärjestelyt alkavat osin muistuttaa lopputilannetta, Mannerheimintie Postikadun ja Runeberginkadun välillä on edelleen työmaa-aluetta. Tämä tarkoittaa, että ajokaistoilla on edelleen tilapäisiä häiriöitä ja kulkuväylien läheisyydessä työskennellään. Varaudu siis alueella liikkuessasi edelleen odotukseen, kiertoreitteihin, poikkeaviin liikennejärjestelyihin, liikenteen ruuhkautumiseen sekä työmaan koneisiin ja henkilökuntaan.

Kavennetut kaistat ja poikkeusliikennejärjestelyt ovat edelleen voimassa sekä Oopperan että Arkadiankadun risteyksissä koko kesän ajan.