Uuden vesihuoltolinjan kaivuutyöt etenevät Mannerheimintien ja Toivonkadun sekä Eino Leinon kadun risteyksessä. Työmaan siirtyessä syvemmälle risteykseen, liikennejärjestelyihin joudutaan tekemään muutoksia.
Bussilinja 502 siirtyy poikkeusreitille ja lakkaa kulkemasta Toivonkatua sekä Eino Leinon katua pitkin. Bussiliikenne Toivonkadulla katkeaa perjantaina 20.9. Linja-autot siirtyvät työn ajaksi kulkemaan Helsinginkadun, Runeberginkadun ja Topeliuksenkadun kautta. Poikkeusreitti on käytössä arviolta 31.12. asti. Lue HSL:n tiedote verkossa »
Samalla liikennevalot poistuvat Mannerheimintien ja Toivonkadun / Eino Leinon kadun risteyksestä sekä ajoneuvoilta että jalankulkijoilta.
Myös risteyksen Mannerheimintien ylittävät suojatiet siirtyvät etäämmälle Kisahallin pääovien eteläpuolelle sekä pohjoisessa bussipysäkin pohjoispuolelle, Vaunuhallin kohdalle.
Väliaikaisille suojateille ei tule valo-ohjausta.
Myös kulkureitit Mannerheimintietä kulkevien linja-autojen väliaikaisille bussipysäkeille muuttuvat hieman. Etelän suuntaan menevien linja-autojen Kisahallin pysäkille kuljetaan jatkossa Sibeliuksenkadun ja Kisahallin pääovien kohdalta.
Pohjoisen suuntaan menevien bussien Kisahallin pysäkille kuljetaan pysäkin pohjoispuolelle tehtävältä suojatieltä Vaunuhallin kohdalta.
Väliaikaiset pysäkit pysyvät kuitenkin paikallaan Kisahallin ja Vaunuhallin kohdalla.
Uudet liikennejärjestelyt tulevat voimaan kokonaisuudessaan perjantaina 20.9. Osa suojateistä on jo siirretty uusiin paikkoihinsa. Seuraathan opasteita kadulla.
Valo-ohjatut suojatiet jatkossa Runeberginkadun, Nordenskiöldinkadun ja Reijolankadun kohdalla
Lähimmät reitit Mannerheimintien ylittämiseen ja Toivonkadun sekä Eino Leinon kadun risteyksen kiertämiseen jalan löytyvät jatkossa Vaunuhallin kohdalta sekä Kisahallin pääovien eteläpuolelta.
Valo-ohjattuja Mannerheimintien ylityksiä jalankulkijoille löytyy jatkossa työmaan aikana vain Runeberginkadun, Nordenskiöldinkadun ja Reijolankadun kohdalta.
Autoille ja muille moottoriajoneuvoille vaihtoehtoisia kiertoreittejä työmaan toisessa vaiheessa löytyy esimerkiksi Runeberginkatua ja Topeliuksenkatua pitkin sekä Runeberginkatua ja Helsinginkatua pitkin.
Työmaan läpi voi ajaa koko remontin ajan ja moottoriajoneuvoille on remontin aikana käytössä yksi kaista kumpaankin suuntaan, mutta liikenne voi ruuhkautua.
Toivonkadun risteyksessä kiilataan kalliota
Järjestelyjen muutokset johtuvat uusien vesihuollon ja kaukolämmön putkistojen rakentamisesta Mannerheimintien, Toivonkadun sekä Eino Leinon kadun risteyksessä.
Risteyksen maaperässä on kalliota, jota kiilataan putkistojen reitin tieltä arviolta aina kolmen metrin syvyyteen asti. Kiilaustyöstä ja kaivantojen tekemisestä kuuluu ääntä ja työ haittaa liikennettä risteyksessä pitkään. Lue lisää syksyllä jatkuvista louhintatöistä »