Jalankulku- ja pyöräväylä sai lisävalaistusta

Mannerheimintien keskellä kulkeva väliaikainen jalankulku- ja pyöräväylä sai lisävalaistusta LED-nauhasta.

Mannerheimintien varrella on koko työalueella väliaikaiset katuvalot. Katuvalot eivät kuitenkaan aina riitä valaisemaan muuttuvia reittejä. Kadulle onkin asennettu lisävalaistusta, kuten LED-nauhaa ja valomastoja.

Mannerheimintien keskelle loppuvuodeksi siirretty jalankulku- ja pyöräväylä on pitkältä osin valaistu LED-nauhalla. Valaistustapana LED-nauha on kätevä, sillä se ei vaadi raskaita valaisinpylväitä ja nauhaa on suhteellisen kevyt siirtää muuttuvan reitin mukana. LED-nauhan lisäksi työalueen pimeimpiin ylityskohtiin suojateiden yhteyteen on tuotu korkeita valomastoja.

Valot syttyvät pääosin vasta hämärän tultua ja ovat parhaimmillaan käytössä pimeän ilta- ja yöajan.

Valaistuksen haasteena pitkät etäisyydet

Mannerheimintien varren valaistukseen omat haasteensa tuovat pitkät etäisyydet, sähkövetojen rajallinen matka ja harvassa sijaitsevat sähkökeskukset. Siksi valoja ei ole aivan kaikkialla, eivätkä LED-valot reunusta aivan koko käytävää. Vaikka sähköä voisi tuottaa myös aggregaatilla, siitä kuuluvat jatkuva huriseva ääni saattaa häiritä öisin. Lisäksi aggregaatti kuluttaa käydessään bensaa, eikä siksi ole kovin ympäristöystävällinen ratkaisu.