Kolmeen Mannerheimintien ylittävään suojatiehen sekä pyörä- ja jalankulkuliikenteen ylityskohtaan tehtiin pieniä muutoksia keskiviikkona 19.7.
Dunckerinkadun kohdalla Mannerheimintien ylittävä suojatie siirtyi noin 10 metriä etelän eli keskustan suuntaan. Samalla suojatien ja Hesperianpuiston välinen jalankulun ja pyöräilyn reitti suoristui. Uudet suojatiemerkinnät tehdään torstain 20.7. ja perjantain 21.7. välisenä yönä, ja vanhat merkinnät jyrsitään pois myöhemmin tällä viikolla. Suojatieltä Hesperianpuistoon johtaa aiempaan tapaan sorapintainen kulkuväylä.
Cygnaeuksenkadun kohdalla oleva suojatie siirtyi noin 30 metriä etelään ja samalla kulkureitti Hakasalmen puistoon suoristui. Reitillä on myös matala silta, joka ylittää uudet raitiotiekiskot. Silta on aidattu kaiteilla ja siinä on luiskat molemmissa päissä. Kulkuväylän pinta on osin asfalttia, osin soraa.
Musiikkitalon ja Eduskuntatalon välillä olevalle suojatielle johtava kulkuväylä tekee Musiikkitalon puolella pienen koukkauksen. Itse suojatien paikka on säilynyt ennallaan Eduskuntatalon puolella ja kulku suojatielle on luiskattu. Reitti on aidattu. Koko suojatie ja työalueen ylitys on asfaltoitu.
Aitoja ja opasteita parannellaan edelleen.