Patsaan ympäristön painumia poistetaan ja rikkinäiset laatat vaihdetaan 

Osana Mannerheimintien peruskorjausta, kunnostamme ratsastajapatsaan ympäristön kuluneen laatoituksen. Kiveyksen painunut osa oikaistaan, rikkoontuneet laatat vaihdetaan uusiin nykyisiä vastaaviin laattoihin ja kiveyksen alla olevaa maapohjaa vahvistetaan.

Nykyisen laatoituksen purkaminen vahvistettavan pohjan alueelta aloitettiin viime viikolla. Kivilaatat nostettiin ylös ja varastoitiin työmaalle. Ehjät laatat laitetaan takaisin ja rikkinäiset vaihdetaan uusiin.

Muulta alueelta poimitaan välistä katkenneet laatat ja korvataan vanhoilla kivillä. Yksi laatta painaa noin 200 kg, ja niiden nostamisessa käytetään apuna imukuppia.

Kivilaatat suomalaisesta graniitista

Uusi kivi on aina hiukan erinäköinen kuin yli 60 vuotta ulkona ollut. Siksi uusia ja vanhoja laattoja ei asenneta sekaisin vaan omiin riveihinsä. 

Sekä vanhat että uudet kivilaatat ovat suomalaista graniittia, tarkemmin sanottuna Taivassalon punaista, käsittelynään ristipäähakkaus. 

Taivassalon punainen on keski- ja karkearakeinen, suuntautumaton ja tasarakeinen graniitti, joka yleisväriltään on voimakkaan punainen. Ja kotoisin Varsinais-Suomen Taivassalosta.

Lue lisää Mannerheimin ratsastajapatsaan ympäristön kunnostuksesta »