Pyöräliikenteen järjestely muuttui Mannerheimintien, Reijolankadun ja Stenbäckinkadun risteyksessä perjantaina. Pyöräreitti siirtyi Mannerheimintien itälaidalle risteyksen ohittamisen ajaksi.
Mannerheimintietä pohjoisesta yksisuuntaista väylää pitkin tulevat pyörät siirtyvät ennen bussipysäkkiä kadun toiselle laidalle. Pyöräväylä länsipuolella päättyy. Pyöräväylä jatkuu kadun itäpuolella poikkeuksellisesti myös keskustan suuntaan. Risteyksen jälkeen pyöräily jatkuu Reijolankadun pyöräväylää pitkin Urheilukadun ja Pasilan suuntaan.
Mannerheimintien itäpuolen eli huoltoaseman ja rokkimäkin puoleinen pyöräväylä on muutettu väliaikaisesti kaksisuuntaiseksi Reijolankadun ja Mannerheimintien ylittävän suojatien välillä.
Jalankulku säilyy myös länsipuolella
Mannerheimintien länsipuolella suojatiestä etelään saavat poikkeusjärjestelyjen aikana kulkea vain jalankulkijat. Jalankulkureitti jatkuu normaalisti Stenbäckinkadun yli ja Mannerheimintien molemmilla laidoilla etelän eli keskustan suuntaan.
Mannerheimintien työalueella ei ole erillisiä pyöräkaistoja vaan siellä pyöräilyn paikka on ajoradalla. Työalue ulottuu Reijolankadu ja Stenbäckinkadun risteyksestä aina Oopperalle Runeberginkadun risteykseen asti.
Tämä poikkeusjärjestely pyörille jatkuu toistaiseksi, niin kauan kun työalue Stenbäckinkadun kohdalla on varattu rakentamiselle.
Paikalla oli joulukuusta lähtien poikkeusjärjestely, jossa pyöräliikenne ohjattiin suorempaa reittiä ajorataa pitkin. Reitistä saatiin alkuvuoden aikana muutamia palautteita, reitti oli koettu turvattomaksi, ja reitti muutettiinkin nyt kiertämään ajokaistat.
