Työalueet alkavat vähitellen edetä kadun keskiosasta myös kiinteistöjen seinustalle. Seinustoille siirrytään sitä mukaa, kun jalkakäytävien alle asennettavien suojaputkien rakentaminen etenee.
Seuraavaksi suojaputkitukset etenevät Nordenskiöldinkadun ja Reijolankadun väliselle osuudelle. Putkitukset alkoivat nyt Mannerheimintien itälaidalla etelän suunnasta.
Kadun molemmilla laidoilla suojaputkituksia aletaan tehdä arviolta tammikuun aikana niissä kohdissa, joissa se liikennejärjestelyjen puitteissa on mahdollista.
Suojaputkia tarvitaan erilaisten kaapelien sijoittamiseen kadun alle. Putkien sisään vedetään myöhemmin kaapeleita sähkölle, ulkovaloille, liikennevaloille sekä puhelin- ja tietoliikenteelle.
Putkia asennetaan myös talojen seinustoille, jalkakäytävän alle. Kaapelinsuojaputkia varten tehtävät kaivannot ovat vesihuoltoon tai kaukolämpöön verrattuna matalampia, ja putkien asennus etenee tyypillisesti pidemmän matkan päivässä.
Jalankulkureitti kiertää kaivannon ohitse
Koska jalkakäytävä avataan putkien asennuksen tieltä, jalankulkureitti ohjataan siksi ajaksi kiertämään työkohdan ohi kauempana seinästä.
Putkien asennus etenee vaiheittain, ja jalankulkureitti siirtyy työn etenemisen mukaan.
Seuraa aitoja ja opasteita tai tarvittaessa henkilökunnan ohjeita.
Rappujen ja liiketilojen ovilla lyhyitä katkoja, jalankulku säilyy
Kaivuutyöt sekä putkien ja kaapeleiden asennus vaikuttaa kulkemiseen myös rappukäytävien ja kivijalkatilojen oville.
Työ aiheuttaa väliaikaisia häiriötä ja lyhyitä katkoja ovien edessä. Häiriöt ovat lyhytaikaisia ja montut peitetään, kun putkipatteri on ohittanut kohdan.
Jalankulku rappujen ja kivijalkatilojen oville säilyy koko ajan, mutta ovista kulkemiseen tulee lyhyitä, kerrallaan joidenkin minuuttien katkoja.
Katkojen jälkeen ovien eteen asennetaan tarvittaessa kävelysillat.
Kaivuutyön jälkeen kaivantoja esimerkiksi sähkökaappien kohdalla saatetaan jättää auki odottamaan koko linjan valmistumista ja kaapelien vetoa.
Kivijalkatilojen sisäänkäynteihin lyhyitä katkoja

Kivijalkatilojen sisäänkäyntiin tulee lyhyt katko, aina kun työ on edennyt tilan oven kohdalle.
Jos tilassa ollaan paikalla, työmaan henkilökunta tulee ilmoittamaan liikkeeseen, kun työt ovat edenneet kohdalle ja varmistaa että katko oven käytössä on mahdollinen.
Katkot kunkin oven kohdalla kestävät arviolta 10-15 minuuttia kerrallaan.
Katkojen jälkeen ovien eteen asennetaan tarvittaessa kävelysillat.
Autolla kiinteistöön ajaessa varaudu lyhyeen odotteluun
Joissain kiinteistöissä on autoille erillinen ajoliittymä sisäpihalle tai halliin suoraan Mannerheimintieltä. Nämä ajoväylät ovat käytössä, vaikka porttikäytävän edessä tehtäisiin töitä.
Autolla sisäpihalle tai halleihin ajavien on kuitenkin hyvä varautua lyhyeen odotteluun silloin, kun kadulla työskennellään.
Myös ajoväylät avataan tarvittaessa ajosilloilla, joiden paikoilleen nostaminen vie muutaman minuutin. Jos siis olet aikeissa ajaa väylää pitkin kiinteistölle tai sieltä pois, anna merkki tulostasi työkoneen kuljettajalle tai vieressä olevalle ohjaajalle.
