Suojateille lisätty ylimääräistä valaistusta

Syksyn iltojen pimetessä olemme lisänneet valaistusta Mannerheimintien työmaa-alueen ylittävillä suojateillä. Vaikka katuvalot ovat ennallaan, osa suojateistä on tällä hetkellä uusissa paikoissa, ja lisävalaistuksella pyritään tekemään niistä autoille paremmin näkyvät.

Tällä ja ensi viikolla asennamme lisävalaisimia valo-ohjaamattomien Mannerheimintien ylittävien suojateiden läheisyyteen. Ensimmäiset valaisimet on jo pystytetty Kisahallin ja Sibeliuksenkadun sekä Vaunuhallin kohdalla sijaitseville suojateille. Näillä kohdilla ovat myös väliaikaiset bussipysäkit.

Ensi viikon alussa, kun saamme työmaalle lisää valaisimia, pystytämme vastaavanlaiset lamput suojateille myös seuraaviin kohtiin:

  • Kisahallin eteläpäädyn puistikon kohdalle
  • Linnankoskenkadun kohdalle
  • Savilankadun ja Ruusankadun kohdalle

Valonheittimet toimivat aggregaateilla, ja niistä saattaa kuulua vaimeaa hurinaa erityisesti yöaikaan.

Liikennevaloilla ohjatut suojatiet löytyvät edelleen Runeberginkadun, Nordenskiöldinkadun ja Reijolankadun risteyksistä. Vilkkaimmilla valo-ohjaamattomilla suojateillä Kisahallin ja Vaunuhallin kohdalla on lisäksi vilkkuvat huomiovalot, jotka ilmoittavat kun jalankulkija on suojatien läheisyydessä.

Suojateitä kunnostettu, raitoja maalattu

Työmaa-alueen suojateitä on tällä viikolla myös kunnostettu, niiden raitoja maalattu ja reunoja luiskattu.

Huollamme säännöllisesti, aitoja, suojateiden liikennemerkkejä ja ajoratamaalauksia, jotta suojateiden paikat olisivat mahdollisimman selkeitä ja turvallisia. Jos siis huomaat merkin kääntyneen tai aidan ajautuneen suojatien näköesteeksi, ilmoitathan meille niin korjaamme tilanteen.

Kaikkien alueella liikkuvien ja ajavien on kuitenkin hyvä huomioida, että suojateiden ja ajoväylien sijainnit voivat muuttua useastikin työvaiheiden edetessä. On siis tärkeää ajaa erityistä varovaisuutta noudattaen ja noudattaa opasteita. Koko työmaa-alueella on voimassa alennettu 30 km/h nopeusrajoitus.

Työmaa-alueella kulkee myös hitaasti liikkuvia työkoneita, jotka saattavat hidastaa liikentennettä. Suosittelemme siis varaamaan ylimääräistä aikaa alueen läpi ajamiseen.

Jalankulkijoita suosittelemme käyttämään suojateitä aina, kun se on mahdollista.

Jalankulkijoiden kiertoreitit ja ohjatut ylityspaikat ovat turvallisuuden kannalta välttämättömiä myös, jotta työmaan suurille koneille ja rakentamiselle jää riittävästi tilaa turvalliseen työskentelyyn.

Pahoittelemme työmaan aiheuttamaa häiriötä matkaan ja pyrimme tekemään omat työmme niin ripeästi kuin mahdollista.