Kisahallin bussipysäkki siirtyy 100 metriä eteenpäin vanhaan paikkaansa perjantaista 28.3. alkaen

Työmaan liikennejärjestelyt muuttuvat. Töölön kisahallin keskustan suuntaan kulkevien linja-autojen pysäkki siirtyy uuteen paikkaan perjantaista 28.3. alkaen. Vaunuhallin edessä tammikuusta asti ollut väliaikainen linja-autopysäkki H1914 Töölön kisahalli siirtyy noin 100 metriä eteenpäin kulkusuunnassaan. Pysäkki siirtyy nyt takaisin Kisahallin kohdalle, ja palaa näin aiemmalle sekä lopulliselle paikalleen Kisahallin pääovien kohdalle, kadun vastakkaiselle puolelle. Pysäkkiä käyttävät linjat 40, … Lue lisää

Kisahallin väliaikainen bussipysäkki siirtyy ratikkahallin kohdalle keskiviikkona 15.1.

Kisahallin väliaikainen linja-autopysäkki siirtyy noin 100 metriä pohjoiseen, Töölön Vaunuhallin kohdalle, keskiviikosta 15.1. alkaen. Kyseessä on Mannerheimintien Töölön Kisahallin keskustaan menevien linja-autojen pysäkki H1914. Pysäkki siirtyy aiemmasta paikastaan Kisahallin pääovien kohdalta. Pysäkin uusi paikka on muutoksen jälkeen Mannerheimintien länsilaidalla, Töölön hallin eli Vaunuhallin kohdalla. Uusi pysäkki sijaitsee kadun keskiosassa, ja sinne johtaa jalankulkuväylä lähempää Sallinkadun … Lue lisää

Kansaneläkelaitoksen ja Töölön kisahallin bussipysäkit uusille paikoille perjantaista 13.12. alkaen

Työmaan liikennejärjestelyjen muuttuessa myös linja-autopysäkkien sijainnit muuttuvat. Kansaneläkelaitoksen ja Töölön kisahallin bussipysäkit siirtyvät uusille paikoilleen perjantaista 13.12. alkaen. Myös Oopperan risteyksen läheisyydessä olevien pysäkkien sijainteihin tulee muutoksia. Samalla myös jalankukureittien sekä suojateiden sijainnit muuttuvat. Lue lisää kulkureiteistä ja katso kartta uusista liikennejärjestelyistä tästä uutisesta » Kansaneläkelaitoksen pysäkit Molemmat Kansaneläkelaitoksen pysäkit siirtyvät. Pysäkki pohjoisen suuntaan (H1917) … Lue lisää

Yötöitä Runeberginkadun risteyksessä torstain ja perjantain välisenä yönä 7.-8.11. – kulkureitti pysäkille muuttuu

Teemme yötöitä Runeberginkadun risteyksen pohjoispuolella, Helsingin puistikon laidalla torstain 7.11. ja perjantain 8.11. välisenä yönä. Yön aikana kaivamme reitin kaapeleille Mannerheimintien alitse. Työstä kuuluu ajoittain kovaa ääntä, kun asfaltin pintaa joudutaan rikkomaan. Aloitamme kaivuutyöt illalla noin klo 20 ja jatkamme tarvittaessa yöhön asti. Työ tehdään yöllä, kun liikennettä on vähemmän. Häiriötä liikenteeseen ja reitti bussipysäkille … Lue lisää

Mannerheimintien peruskorjaus etenee – näin liikenne muuttuu 2. syyskuuta alkaen

Mannerheimintien peruskorjauksen toinen vaihe Runeberginkadun ja Reijolankadun välillä käynnistyy liikennejärjestelyjen rakentamisella syyskuun ensimmäisellä viikolla. Mannerheimintien peruskorjaus tehdään kahdessa vaiheessa ja valmistuu kokonaisuudessaan vuoden 2025 lopulla. Liikenteen poikkeusjärjestelyt Mannerheimintiellä ja sivukaduilla muuttuvat töiden edetessä. Työalueet Remontin alkuvaiheessa Mannerheimintiellä on kolme työaluetta. Muutokset liikenteessä Työmaan läpi voi ajaa koko remontin ajan. Moottoriajoneuvoille on remontin aikana käytössä yksi … Lue lisää

Oopperan risteyksen liikennejärjestelyt muuttuvat torstaina 11.7.

Muutamme väliaikaisia liikennejärjestelyjä Mannerheimintien, Runeberginkadun ja Helsinginkadun risteyksessä työmaan edetessä. Aloitamme liikennejärjestelyjen rakentamisen torstaina 11.7. aamulla ja muutoksia tehdään risteyksessä koko päivän ajan. Työ saattaa aiheuttaa häiriötä risteyksessä, joten liikenteen ruuhkautumiseen on hyvä varautua. Ajokaistat koukkaavat kadun etelälaidalta Muutoksessa ajokaistat vaihtavat paikkaa ja siirtyvät Runeberginkadun puolella kadun etelälaidalle. Samalla kiskotyömaa siirtyy risteyksen länsi- ja pohjoislaidalle. … Lue lisää

Sivukatuja ja suojateitä avattu Kansallismuseon ja Hesperianpuiston välillä, työt alueella jatkuvat

Mannerheimintien peruskorjauksen ensimmäisen vaiheen alueella liikennejärjestelyt alkavat kesän aikana pikkuhiljaa palata lopulliseen muotoonsa, kun risteyksiä, kaistoja, suojateitä sekä pyörä- ja jalankulkuväyliä avataan. Vaikka tilanne kulkuväylillä alkaakin muistuttaa lopullista, alue on edelleen työmaata. Mannerheimintiellä Postikadun ja Runeberginkadun välille ulottuva osuus valmistuu liikenteelle syyskuun alkuun mennessä. Loppukesän aikana työmaan eteläisellä osuudella tehdään pintojen viimeistelyjä, opasteiden ja merkintöjen … Lue lisää

Oopperan risteyksen liikennejärjestelyt muuttuvat 3.6. alkavalla viikolla

Manskun katutöiden työmaa laajenee kesän 2024 ajaksi Mannerheimintien, Runeberginkadun ja Helsinginkadun risteykseen eli tutummin Oopperan risteykseen. Aloitamme risteyksen rakentamisen kesäkuun alussa ja työt jatkuvat koko kesän ajan. Työmme aiheuttavat suuria muutoksia risteyksen liikennejärjestelyihin kesän aikana. Liikennejärjestelyt voivat muuttua toisinaan jopa päivittäin ja ajoneuvoliikenne ruuhkautuu. Kiertoreitit aiheuttavat häiriötä liikkumiseen kaikilla kulkuvälineillä. Vaikutukset liikkumiseen risteyksessä Raitiovaunut: Raitiovaunut … Lue lisää

Bussilinja 502 palaa Toivonkadulle torstaina 14.3.

Taka-Töölön Toivonkatu avatiin viime perjantaina autoliikenteelle ja nyt myös bussilinja 502 palaa kulkemaan Toivonkadun kautta. Lokakuusta lähtien poikkeusreitillä ollut bussilinja palaa normaalille reitilleen torstaina 14.3. Töölön kisahallin pysäkit siirtyvät toistaiseksi noin 200 metrin päähän Mäntymäentielle. Väliaikaiset pysäkkitolpat sijaitsevat Mäntymäen kentän kohdalla. Paikat löytyvät myös Reittioppaasta » https://www.hsl.fi/hsl/uutiset/liikennetiedote/2023/09/linja-502-poikkeusreitilla-10.10.-alkaen  Toivonkatu avattiin autoliikenteelle samalla, kun Savilankatu suljettiin. Toivonkatua … Lue lisää

Bussilinja 502 poikkeusreitillä 10.10. alkaen

Manskun katutyöt etenevät Toivonkadulle, ja bussilinja 502 siirtyy poikkeusreitille. Linja 502 on poikkeusreitillä tiistaista 10.10. alkaen. Linja ei aja Eino Leinon kadun ja Toivonkadun kautta, vaan Topeliuksenkatua, Runeberginkatua ja Helsinginkatua pitkin. Pois käytöstä jäävät Ratikkamuseon ja Töölön kisahallin pysäkit. Poikkeusreitin varrella linja pysähtyy Töölön kirjaston, Töölöntorin ja Oopperan pysäkeillä. Poikkeusreitti johtuu katutöiden etenemisestä Toivonkadulle.Töiden Toivonkadulla … Lue lisää