Suojateille lisätty ylimääräistä valaistusta

Syksyn iltojen pimetessä olemme lisänneet valaistusta Mannerheimintien työmaa-alueen ylittävillä suojateillä. Vaikka katuvalot ovat ennallaan, osa suojateistä on tällä hetkellä uusissa paikoissa, ja lisävalaistuksella pyritään tekemään niistä autoille paremmin näkyvät. Tällä ja ensi viikolla asennamme lisävalaisimia valo-ohjaamattomien Mannerheimintien ylittävien suojateiden läheisyyteen. Ensimmäiset valaisimet on jo pystytetty Kisahallin ja Sibeliuksenkadun sekä Vaunuhallin kohdalla sijaitseville suojateille. Näillä kohdilla … Lue lisää

Liikennevalot poistuvat Toivonkadun sekä Eino Leinon kadun risteyksestä, bussi kiertoreitille

Uuden vesihuoltolinjan kaivuutyöt etenevät Mannerheimintien ja Toivonkadun sekä Eino Leinon kadun risteyksessä. Työmaan siirtyessä syvemmälle risteykseen, liikennejärjestelyihin joudutaan tekemään muutoksia. Bussilinja 502 siirtyy poikkeusreitille ja lakkaa kulkemasta Toivonkatua sekä Eino Leinon katua pitkin. Bussiliikenne Toivonkadulla katkeaa perjantaina 20.9. Linja-autot siirtyvät työn ajaksi kulkemaan Helsinginkadun, Runeberginkadun ja Topeliuksenkadun kautta. Poikkeusreitti on käytössä arviolta 31.12. asti. Lue … Lue lisää

Suojateiden määrä väheni tulevien työvaiheiden vuoksi

Syksyllä alkavien työvaiheiden valmistelun vuoksi joudumme poistamaan Mannerheimintien ylittäviä suojatietä Runeberginkadun ja Reijolankadun väliseltä osuudelta. Osa suojateistä on jo poistettu ja osa poistetaan lähipäivinä käytöstä työmaa-alueen eri puolilla. Päivärinnankadun kohdalla kadun ylittänyt suojatie poistettiin raitiotiekiskojen tulevan rakentamisen takia. Kulku keskustaan päin menevien linja-autojen pysäkille ja sieltä pois käy jatkossa suojatieltä Reijolankadun risteyksen suunnasta. Sallinkadun ja … Lue lisää

Ensimmäisen viikon aikana liikennejärjestelyt muutettu ja kiskojen purkaminen aloitettu

Ensimmäinen viikko Helsingin tähän asti suurinta katuremonttia Taka-Töölössä on nyt takana ja monta on vielä edessä. Viikon aikana olemme pystyttäneet väliaikaiset liikennejärjestelyt Mannerheimintielle Runeberginkadun ja Reijolankadun välille. Viikon aikana myös ensimmäiset työmaa-alueet on aidattu, suojateitä on suljettu ja korvaavia otettu käyttöön. Työmaa-alueella on edelleen 10 Mannerheimintien ylittävää suojatietä, joista neljällä on liikennevalot. Autoliikenne on kavennettu … Lue lisää

Mannerheimintie kapenee ja poikkikatuja sulkeutuu, liikennejärjestelyt käyttöön torstain 5.9. aikana

Mannerheimintien peruskorjauksen toinen vaihe Runeberginkadun ja Reijolankadun välillä käynnistyy 2.9. alkavalla viikolla. Raitiovaunuliikenne siirtyy poikkeusreiteille maanantaista 2.9. alkaen, minkä jälkeen aloitamme työmaan liikennejärjestelyjen valmistelun Mannerheimintiellä sekä sen poikkikaduilla. Järjestelyjä valmistellaan alkuviikon ajan, ja liikenne siirretään uusille reiteilleen torstain 5.9. Kaistat muuttuvat ja liikennejärjestelyt tulevat käyttöön vaiheittain päivän aikana. Väliaikaiset liikennejärjestelyt Mannerheimintiellä ovat voimassa 6.9. aamusta … Lue lisää

Mannerheimintien peruskorjaus etenee – näin liikenne muuttuu 2. syyskuuta alkaen

Mannerheimintien peruskorjauksen toinen vaihe Runeberginkadun ja Reijolankadun välillä käynnistyy liikennejärjestelyjen rakentamisella syyskuun ensimmäisellä viikolla. Mannerheimintien peruskorjaus tehdään kahdessa vaiheessa ja valmistuu kokonaisuudessaan vuoden 2025 lopulla. Liikenteen poikkeusjärjestelyt Mannerheimintiellä ja sivukaduilla muuttuvat töiden edetessä. Työalueet Remontin alkuvaiheessa Mannerheimintiellä on kolme työaluetta. Muutokset liikenteessä Työmaan läpi voi ajaa koko remontin ajan. Moottoriajoneuvoille on remontin aikana käytössä yksi … Lue lisää

Liikennejärjestelyt Mannerheimintiellä Runeberginkadun ja Reijolankadun välillä muuttuvat syyskuun alussa

Mannerheimintien peruskorjauksen toinen vaihe Runeberginkadun ja Reijolankadun välillä käynnistyy syyskuun alussa. Työt aiheuttavat häiriöitä liikkumiseen Mannerheimintiellä ja sen poikkikaduilla vuoden 2025 loppuun saakka. Lue peruskorjauksen toisesta vaiheesta tästä uutisesta » Raitioliikenne siirtyy kiertoreiteille 2.9. ja Reijolankadulle tulee väliaikaiset raitiovaunupysäkit. Lue lisää HSL:n uutisesta » www.hsl.fi/ratikkasyksy2024 Bussiliikenne jatkaa poikkeusreiteillään, ja työalueen pysäkkien sijainteihin tulee muutoksia remontin … Lue lisää

Reijolankadun raitiovaunupysäkki muuttaa liikennejärjestelyjä Mannerheimintien risteyksessä

Reijolankadulle rakennetaan Mannerheimintien remontin ajaksi väliaikainen raitiovaunupysäkki (Reijolankatu H0643 ja H0642). Pysäkkiä alkavat käyttää linjat 3, 4 ja 7. Raitiovaunupysäkki aiheuttaa muutoksia liikennejärjestelyihin Mannerheimintiellä ja Reijolankadulla. Muutokset voivat aiheuttaa ruuhkaa Reijolankadun ja Mannerheimintien risteyksessä. Mannerheimintietä saa edelleen ajaa sekä suoraan että kääntyä vasemmalle Reijolankadulle. Reijolankadulta saa edelleen kääntyä vain oikealle Mannerheimintielle. Liikennejärjestelyt pystytetään keskiviikon 21.8. … Lue lisää

Liikennejärjestelyt Mannerheimintiellä laajenevat, Sibeliuksenkatu sulkeutuu läpiajolta perjantaista 2.8. alkaen

Valmistelevat työt Mannerheimintiellä laajenevat ja liikennejärjestelyt ulotetaan jatkumaan Mannerheimintiellä Sibeliuksenkadun ja Eino Leinon kadun välille. Ajokaistat siirtyvät tällä välillä Mannerheimintien itälaidalle eli Kisahallin puolelle. Ajoväylä kapenee kaksikaistaiseksi koko matkalla Runeberginkadun risteyksestä Eino Leinon kadun ja Toivonkadun risteykseen asti. Sibeliuksenkatu suljetaan läpiajolta Mannerheimintien päästä. Samalla myös Mannerheimintien bussipysäkki Töölön kisahalli siirtyy kadun keskelle. Järjestelyt tulevat voimaan … Lue lisää

Oopperan risteyksen liikennejärjestelyt muuttuvat torstaina 11.7.

Muutamme väliaikaisia liikennejärjestelyjä Mannerheimintien, Runeberginkadun ja Helsinginkadun risteyksessä työmaan edetessä. Aloitamme liikennejärjestelyjen rakentamisen torstaina 11.7. aamulla ja muutoksia tehdään risteyksessä koko päivän ajan. Työ saattaa aiheuttaa häiriötä risteyksessä, joten liikenteen ruuhkautumiseen on hyvä varautua. Ajokaistat koukkaavat kadun etelälaidalta Muutoksessa ajokaistat vaihtavat paikkaa ja siirtyvät Runeberginkadun puolella kadun etelälaidalle. Samalla kiskotyömaa siirtyy risteyksen länsi- ja pohjoislaidalle. … Lue lisää

Sivukatuja ja suojateitä avattu Kansallismuseon ja Hesperianpuiston välillä, työt alueella jatkuvat

Mannerheimintien peruskorjauksen ensimmäisen vaiheen alueella liikennejärjestelyt alkavat kesän aikana pikkuhiljaa palata lopulliseen muotoonsa, kun risteyksiä, kaistoja, suojateitä sekä pyörä- ja jalankulkuväyliä avataan. Vaikka tilanne kulkuväylillä alkaakin muistuttaa lopullista, alue on edelleen työmaata. Mannerheimintiellä Postikadun ja Runeberginkadun välille ulottuva osuus valmistuu liikenteelle syyskuun alkuun mennessä. Loppukesän aikana työmaan eteläisellä osuudella tehdään pintojen viimeistelyjä, opasteiden ja merkintöjen … Lue lisää

Liikennejärjestelyt lähestyvät lopullista muotoaan, mutta työt alueella jatkuvat

Autojen, jalankulun ja pyöräilyn liikennejärjestelyt muuttuvat Mannerheimintiellä Hesperianpuiston ja Eduskuntatalon välillä tällä viikolla. Avaamme lisää poikkikatujen risteyksiä ja suojateitä, ajokaistat siirtyvät kadun reunoille ja Hesperianpuiston etelän suuntaan menevä linja-autopysäkki palaa vanhalle paikalleen kiinteistöjen seinustalle. Reitit ja ajolinjat alkavat osittain jo muistuttaa lopullista tilannetta, mutta aivan valmista ei vielä ole. Mannerheimintie Postikadun ja Runeberginkadun välillä on … Lue lisää

Mannerheimintien, Runeberginkadun ja Helsinginkadun risteyksen työt alkavat maanantaina 3.6. – varaudu ruuhkiin

Aloitamme koko kesän kestävän työmaan Mannerheimintien, Runeberginkadun ja Helsinginkadun risteykseen eli Oopperan risteyksessä maanantaina 3. kesäkuuta. Työt alkavat raitiotien ajolankojen ja valaistuksen purkamisella sekä liikennejärjestelyjen rakentamisella. Risteyksen liikennevalot ovat poissa käytöstä maanantaina. Merkittävimmät liikennejärjestelyjen muutokset tehdään maanantain ja tiistain välisenä yönä. Uudet järjestelyt ovat käytössä tiistaista 4.6. alkaen. Lue lisää kesän töistä Oopperan risteyksessä » … Lue lisää

Minna Canthin katu suljetaan läpiajolta torstaista 30.5. alkaen

Taka-Töölössä sijaitseva Minna Canthin katu suljetaan läpiajolta Nordenskiöldinkadun ja Linnankoskenkadun välillä Ruusankadun kohdalta vesihuoltotöiden ajaksi. Ajoyhteys säilyy kaikkiin kiinteistöihin koko työn ajan. Samalla ajosuunta Ruusankadun kiinteistöihin muuttuu ja Ruusankadulle ajetaan Mannerheimintien päästä. Myös Ruusankatu on edelleen suljettu läpiajolta. Muutokset toteutetaan torstaina 30.5. arviolta aamupäivän aikana. Järjestelyt ovat voimassa arviolta kesäkuun ajan. Autolla ajo Minna Canthin … Lue lisää

Liikennejärjestelyt muuttuvat Arkadiankadun ja Mannerheimintien risteyksessä torstaina 23.5.

Liikennejärjestelyt muuttuvat Arkadiankadun ja Mannerheimintien risteyksessä johtuen raitiovaunujen kiskotöistä. Järjestelyt ovat voimassa torstaista 23.5. alkaen noin kahden viikon ajan. Muutokset autoille Ajokaistat Arkadiankadulla siirtyvät kulkemaan osittain pysäköintilevennyksen päällä. Muutokset jalankululle ja pyöräliikenteelle Arkadiankadun jalankulun ja pyöräilyn reitit siirtyvät kulkemaan Pikkuparlamentin puiston kautta.

Oopperan risteyksen liikennejärjestelyt muuttuvat 3.6. alkavalla viikolla

Manskun katutöiden työmaa laajenee kesän 2024 ajaksi Mannerheimintien, Runeberginkadun ja Helsinginkadun risteykseen eli tutummin Oopperan risteykseen. Aloitamme risteyksen rakentamisen kesäkuun alussa ja työt jatkuvat koko kesän ajan. Työmme aiheuttavat suuria muutoksia risteyksen liikennejärjestelyihin kesän aikana. Liikennejärjestelyt voivat muuttua toisinaan jopa päivittäin ja ajoneuvoliikenne ruuhkautuu. Kiertoreitit aiheuttavat häiriötä liikkumiseen kaikilla kulkuvälineillä. Vaikutukset liikkumiseen risteyksessä Raitiovaunut: Raitiovaunut … Lue lisää

Eduskuntapuiston jalankulkuväylä siirtyi takaisin kallioiden edustalle – käyttäjinä väliaikaisesti myös pyörät

Eduskuntapuistossa pintatyöt eli kiveyksien ja laatoituksen asentaminen on edennyt ja pääsimme avaamaan jalankulkuväylän uusittuna, mutta vanhalla paikallaan kallioiden edustalla helatorstaina.  Jalankulkijoille muutos tarkoittaa, että ravintolan puistoterassille pääsee taas kulkemaan ilman suurta kiertoreittiä sekä eduskuntatalon että Aurorankadun suunnasta. Väliaikaisesti väylää käyttävät myös pyörät, kunnes pyöräliikenteelle rakennettava kokonaan uusi reitti Aurorankadulta Mannerheimintien uudelle ylityspaikalle Musiikkitalon ja Hakasalmen huvilan … Lue lisää

Katutyöt ulottuvat Paasikivenaukiolle Lasipalatsin nurkalle

Aloitimme tällä viikolla kaapelinsuojaputkitusten uusimisen Paasikivenaukion laidalla. Lasipalatsin ja Arkadiankadun välissä oleva Paasikivenaukio on eteläisin piste, jonne Manskun katutyöt ulottuvat. Uusimme aukion Mannerheimintienpuoleisella laidalla sähkö-, tele- ja tietoliikennekaapeleiden suojaksi asennettavia putkia kevään ja kesän aikana. Työalue sijaitsee pyöräväylällä ja sitä aidataan ja aitaa siirretään sitä mukaan, kun työ etenee. Pyöräväylä ei katkea, vaan pyörät sekä … Lue lisää

Pyörille ja jalankulkijoille lisää tilaa, työalue pieneni

Työt alueen eteläosassa ovat edenneet ja pitkään suljettuna olleita alueita on voitu avata kaupunkilaisten käyttöön. Työalueemme Baanan sillan Kansalaistorin puolella pieneni ja samalla jalankulkijoiden sekä pyöräilijöiden tila suureni hieman viikon lopulla. Kiasman ja Musiikkitalon välillä on siis väljempää kulkea pyörällä sekä kävellen. Kokonaisuudessaaan Mannerheimintien sillan korjaustyöt ohittava Baanan kiertoreitti on kuitenkin edelleen osittain normaalia kapeampi. … Lue lisää

Kiasman suojatiellä väliaikainen puusilta vie kulkijat kiskotyömaan yli

Rakennamme uutta raitiotietä tällä hetkellä työalueemme eteläisimmässä päässä Mannerheimintien ja Arkadiankadun risteyksessä. Tästä syystä jalankulku ja pyörät ylittävät Mannerheimintien Kiasman ja Pikkuparlamentin kohdalla väliaikaista matalaa puusiltaa pitkin. Silta tarjoaa jalankulkijoille ja pyörille suoran reitin kadun yli raitiotien rakennustöiden ajan, ja toisaalta mahdollistaa kiskojen asennuksen etenemisen Baanan sillan ja Arkadiankadun risteyksen välisellä alueella. Sillan molemmissa päissä … Lue lisää

Ruusankatu sulkeutuu läpiajolta maanantaina 22.4. – valmistelevat katutyöt etenevät  

Mannerheimintien peruskorjauksen valmistelevat työt etenevät pohjoisilla sivukaduilla ja seuraavana vuorossa on Ruusankatu. Aloitamme työt Ruusankadulla huhtikuun loppupuolella. Katu suljetaan läpiajolta maanantaina 22.4. ja kadunvarren pysäköintipaikat poistuvat käytöstä. Myös Mannerheimintie kapenee yksikaistaiseksi Ruusankadun kohdalta etelään päin ajettaessa. Aloitamme pystyttämällä Ruusankadulle väliaikaiset liikennejärjestelyt. Sen jälkeen aloitamme varsinaiset rakennustyöt asfaltin ja pintojen purkamisella sekä vesi- ja viemärikaivojen rakentamisella … Lue lisää

Mannerheimintien peruskorjauksessa korjataan kesällä Runeberginkadun risteys – raitiolinjat poikkeusreiteille

Linjat 2, 4 ja 10 ohittavat risteyksen Ruusulankadun ja Töölön hallin pihan kautta. Linja 1 siirtyy kulkemaan Kallion kautta. Raitiolinjojen poikkeukset ovat voimassa 3.6.–1.9. Risteysalueella töitä tehdään tiiviisti koko kesä. Risteyksessä uusitaan kaikki kadun alainen kunnallistekniikka, eli vesihuollon putkistot ja kaivot, sähköjohdot ja telekaapelit. Samalla uusitaan raitiotiekiskot, asfaltit, kiveykset, pylväät, valaistus, liikennevalot, opasteportaalit ja liikennemerkit. … Lue lisää

Hesperianpuiston bussipysäkki ja suojatie siirtyvät tiistaina 19.3.

Mannerheimintiellä sijaitseva Hesperianpuiston keskustasta poispäin kulkevien bussien pysäkki siirtyy noin 50 metriä kohti Oopperan risteystä tiistaista 19.3. alkaen. Kyseessä on Mannerheimintien Hesperian puiston pohjoisen suuntaan menevien linja-autojen pysäkki H1911. Samalla Dunckerinkadun kohdalla Mannerheimintien ylittävä suojatie siirtyy saman verran kohti pohjoista. Pysäkki palaa siirtyessään samalle paikalle, jolla se oli loppuvuonna. Pysäkin uusi paikka on Hesperianpuiston hotellien … Lue lisää

Bussilinja 502 palaa Toivonkadulle torstaina 14.3.

Taka-Töölön Toivonkatu avatiin viime perjantaina autoliikenteelle ja nyt myös bussilinja 502 palaa kulkemaan Toivonkadun kautta. Lokakuusta lähtien poikkeusreitillä ollut bussilinja palaa normaalille reitilleen torstaina 14.3. Töölön kisahallin pysäkit siirtyvät toistaiseksi noin 200 metrin päähän Mäntymäentielle. Väliaikaiset pysäkkitolpat sijaitsevat Mäntymäen kentän kohdalla. Paikat löytyvät myös Reittioppaasta » https://www.hsl.fi/hsl/uutiset/liikennetiedote/2023/09/linja-502-poikkeusreitilla-10.10.-alkaen  Toivonkatu avattiin autoliikenteelle samalla, kun Savilankatu suljettiin. Toivonkatua … Lue lisää

Sivukatujen työt Savilankadulla ja Sallinkadulla käynnissä

Taka-Töölön Savilankadulla työt ovat alkaneet tällä viikolla työalueen rajauksella eli työmaa-aitojen pystyttämisellä sekä liikennejärjestelyjen muuttamisella. Savilankatu suljettiin autojen läpiajolta maanantaina 11.3. Ajamaan pääsee kuitenkin kiinteistöjen sisäpihoille ja autohalleihin koko työn ajan. Tämän jälkeen aloitimme vesihuollon rakentamisen Savilankadulle Urheilukadun päästä. Kun pinnat on avattu eli asfaltti kuorittu pois, kaivamme vanhat vesiputket esiin. Ensimmäinen vesikatko Savilankadulla on … Lue lisää