Valmistelevat työt laajenevat: Toivonkatu suljetaan autoilta 11.10. alkaen

Jatkamme Mannerheimintien pohjoisosan peruskorjausta valmistelevia töitä Runeberginkadun ja Reijolankadun välisillä sivukaduilla Taka-Töölössä. Työalue laajenee Toivonkadulle lokakuun toisella viikolla.

Toivonkatu suljetaan autoilta keskiviikkona 11.10. koko matkalta Mannerheimintieltä Urheilukadulle ja Mäntymäentielle. Ajo autolla estyy kokonaan työn ajaksi. Myös toinen Toivonkadun ylittävistä suojateistä suljetaan.

Aloitamme työt liikennejärjestelyjen pystyttämisellä. Bussiliikenne poistuu Toivonkadulta tiistaina 10.10.

Töiden arvioidaan olevan ohi Toivonkadulla vuoden loppuun mennessä.

Pyöräily ja jalankulku säilyvät ennallaan

Työalueemme sijaitsee Toivonkadulla ajoratojen kohdalla. Työ ei estä pyörä- ja jalankulkuliikennettä Toivonkadulla eikä pyöräväylää suljeta. Työ ei myöskään vaikuta ajamiseen Urheilukadulla tai Mäntymäentiellä.

Autot kiertoreiteille

  • Mannerheimintien suunnasta tullessa Toivonkadun voi kiertää ajamalla Sallinkadun kautta.
  • Urheilukadulta Mannerheimintielle pohjoisen suuntaan pääsee myös Sallinkadun kautta.
  • Urheilukadulta Mannerheimintielle etelän suuntaan pääsee Mäntymäentien ja Helsinginkadun kautta.
  • Mannerheimitielle etelän suuntaan pääsee myös Nordenskiöldinkadun kautta.

Led-näytöt opastavat ennakoivasti

Kokeilemme Toivonkadulla myös uudenlaista tapaa jakaa informaatiota kadun käyttäjille ennakkoon. Kadulle on tuotu syyskuun lopussa noin neljä metriä korkea Led-näyttö, jossa muistutetaan kadun sulkemisesta. Peräkärryllä liikkuva näyttö on varustettu aurinkopaneeleilla.