Teemme kaasuputkien korjaustyötä yöaikaan Mannerheimintien ja Arkadiankadun risteyksessä sekä Kiasmalta alas Baanalle johtavalla väylällä tiistain 15.10. ja keskiviikon 16.10. sekä keskiviikon ja torstain 17.10. välisinä öinä. Tarvittaessa töitä jatketaan myös torstaina ja perjantaina yöaikaan. Työt tehdään yöaikaan, jolloin liikenne on vähäisempää.
Tiistaina 15.10. aloitamme työt noin klo 21. Mannerheimintien ja Arkadiankadun risteyksessä kaistoja suljetaan, mutta autolla pääsee ajamaan läpi. Liikenteenohjaajat ohjaavat liikennettä risteyksessä töiden ajan.
Keskiviikkona 16.10. aloitamme työt noin klo 19, ja Kiasmalta Baanalle johtava jalankulun ja pyöräilyn väylä suljetaan molemmista suunnista. Paikalla on liikenteenohjaajat opastamassa kiertoreitille.
Molempina öinä asfaltin piikkauksesta ja kaivuutöistä voi kuulua jonkun verran ääntä lähiympäristöön.
