Perinnesyreenejä istutettiin Hesperianpuiston laitaan 

Istutimme tiistaina tämän syksyn viimeiset syreenit Hesperianpuiston laitaan, Mannerheimintien varrelle. 

Katuremontin yhteydessä Mannerheimintien reunaan Hesperianpuiston laidalle rakennettiin uusi esteetön, aiempaa loivempi kulkuramppi jalankulkijoille ja pyörille, uudet portaat puiston ja kadun välille sekä pätkä uutta tukimuuria. Myös kadunpuoleisessa reunassa kulkevat hiekkakäytävät uusittiin. 

Uusien järjestelyjen tieltä kadun laidalta poistettiin vanhat syreenipensaat, joiden jälkeläisiä osa nyt istutetuista pensaista on. 

Puistoon Manskun remontin yhteydessä istutettavien uusien syreenien joukossa on vanhoja perinnelajikkeita, jotka ovat peräisin monien muistissa yhä olevista vanhoista Hesperianpuiston syreeneistä. 

Nämä lajikkeet on otettu aikanaan Hesperian kannasta taimistoille kasvatukseen, ja sieltä ne palaavat takaisin puistoon istutettaviksi. 

Syreeneitä istutettiin puiston laitaan jo viime syksynä. Loput syreenit ovat olleet vielä kasvamassa lisää kokoa taimitarhalla. Lue aiempi uutinen istutetuista kasveista Manskun katutöiden yhteydessä » 

Kesäkuussa syreenit kukkivat ensimmäistä kertaa Mannerheimintien varressa. Lue aiempi uutinen syreeneistä » 

Kaikkia puistoon tulevia syreenejä ei päästy vielä tänä syksynäkään istuttamaan, sillä kylmä alkukesä pysäytti niiden kasvun taimistolla. Heikoksi jääneen kasvun vuoksi taimet saavat kerryttää lisää vartta taimistolla talven yli ja pääsevät puiston multiin ensi vuonna. 

Syreenin taimia istutettiin nyt hiukan yli 120. 

Ensi vuonna taimia tulee vielä hiukan yli sata lisää.

Niiden jälkeen Manskun katutöiden yhteydessä tehdyt puiston reunan istutukset ovat valmiit. 

Mannerheimintietä reunustavat jatkossa jalosyreenit eli Syringa vulgaris -lajin edustajat ‘Hesperia M36’, ‘Mannerheimintien M12’, ‘Paul Olsson’ (entiseltä nimeltään Laajasalo), ‘Katherine Havemeyer’, ‘Moskovan kaunotar’ sekä ‘Michel Bucher.’ 

Joukosta Mannerheimintie, Paul Olsson ja Hesperia ovat harvinaisia jalosyyreenejä. 

Tulevina vuosina Hesperianpuiston ja Hakasalmenpuiston remontti ei poista nyt istutettuja kasveja vaan täydentää istutuksia.